Elokuun Kangasalan Yrittäjä 2023

Joripekka Ekholm, Rengas Park

Kuka olet?

Olen Joripekka Ekholm ja toimin yrittäjänä Rengas Park Oy:ssä. Yrittäjyys on ollut itsellä aina ”se selvä” uravalinta, mutta hyppy tyhjän päälle tapahtui Rengas Parkin kautta vuoden 2017 alussa. Koulutukseni on lentokoneasentaja ja työskentelin n. 7 vuoden ajan Hornet-mekaanikkona Patrialla. Sieltä tuli hyvä tekninen osaaminen, mutta ilmailuala ei antanut riittävästi vapautta soveltaa vaan asiat tehtiin tiukasti ohjeita noudattaen, tietysti. Rengasalan osaamista oli kertynyt yrittäjäksi lähdettyäni yhden sesongin ajalta ennen armeijaa. Silloin sain kipinän, että tuossa on toimiala jossa pystyy erottumaan ja pärjäämään jos kääntää toiminnan perusajatuksen asiakaslähtöisemmäksi.

Yritys ja sen tarina?

Rengas Park Oy perustetiin todella pienistä lähtökohdista syksyllä 2016. Tein ensimmäisen puoli vuotta rengastöitä iltahommina Patrian kokopäivätyön ohella jonka jälkeen keväällä 2017 toiminta startattiin täysipäiväisesti. Heti alusta alkaen meidän tärkein tavoite on ollut tarjota parasta mahdollista rengaspalvelua kaikille autoileville niin kuluttajille kuin yritysasiakkaillekin. Liiketoimintasuunnitelmassa oli aikoinaan tärkeimpänä asiana mainittu asiakaslähtöisyys. Tähän olemme panostaneet ja kehittäneet toimintaa eteenpäin. Nykyään meillä on itseni lisäksi neljästä-viiteen täysipäiväistä asentajaa/myyjää ja lisäksi rekrytoimme myös toimistoassistenttia. Olemme keskittyneet vahvasti rengasliiketoimintaan ja erikoistuneet siihen. Meillä on laaja valikoima renkaita ja vanteita heti varastossa ja tämän lisäksi jatkuvasti kasvava rengashotellipalvelu. Aloitimme myös verkkokauppatoiminnan n. vuosi sitten ja kuten muukin toiminta, kehitämme sitä jatkuvasti ja parannamme sen käyttökokemusta.

Miksi sinut valittiin kuukauden yrittäjäksi?

Minut nimennyt Pekka Simi osaa varmasti kertoa paremmin, mutta uskoisin että meillä on hyvin samanlainen tausta yrittäjän urallamme ja halu tehdä asiat hyvin ja reilusti. Toimimme useamman vuoden samassa kiinteistössä seinänaapureina ja tulimme hyvin toimeen.

Tulevaisuus?

Tulevaisuus näyttää haasteelliselta, mutta valoisalta. Vihreä siirtymä vaikuttaa meidänkin alaan enenevissä määrin joten sitä huomioiden kehitetään toimintaa eteenpäin. Toimipisteemme palvelee alueellisesti Kangasalla, mutta verkkokauppatoiminta laajenee jatkuvasti ja päivittäiseen toimintaamme kuuluukin jo vanne-/rengassarjojen pakkaaminen ja lähettäminen ympäri Suomea. Teemme parasta aikaa isoa liiketoimintasuunnitelmaa, johon kuuluu useamman toimipisteen avaaminen Suomessa ja on siellä mukana muutkin Pohjoismaat. Pidetään siis tavoite korkealla ja tähdätään sinne, unohtamatta koko toiminnan alkuperäistä ydintä.

Kenet olet valinnut seuraavaksi Kangasalan kuukauden yrittäjäksi ja miksi?

Pistän pallon pyörimään seuraavaksi VMS Racing Oy:lle ja Veli-Pekka Viskarille. Valitsin heidät koska arvostan heidän osaamistaan ja laadukkaan palvelun tarjoamista omalla toimialallaan eli autohuollossa.


Katso hänen verkkosivut tästä

FacebookInstagram