Elokuun Kangasalan Yrittäjä 2021

Kimmo ja Marja Nihtilä, Nihtilän Puutarha

Keitä olette?

Olemme Kimmo ja Marja Nihtilä – kukkaviljely-yrittäjät pientilalla.

Yritys ja sen tarina?

Isä Pentti aloitti vuonna 1958 vihannesviljelyn pienessä kasvihuoneessa sekä avomaalla. Tuotteiden myynti tapahtui pääasiassa Tammelan torilla. Samanlaisia yrittäjiä oli siihen aikaan pitäjässä paljon ja tuotteilla hyvä kysyntä. Elettiin sodan jälkeistä pula-aikaa ja suuret ikäluokat tarvitsivat ruokaa suuhunsa. Vuosikymmenten saatossa pula muuttui kuitenkin ylituotannoksi tiputtaen monia kelkasta. Meillä isännyys vaihtui 1985 ja tuotantosuunnaksi valittiin leikkokukat. Myynti tapahtui Tampereen alueen kukkakauppiaille suorajakeluna. Tällä idealla mentiin samalla oppien monien kasvien viljelyä ja kukkakauppamaailmaa. EU:iin liittyminen ja tapakulttuurin muuttuminen sekä markettien nopea nousu pyyhki leikkokukat mennessään. Valitsimme tilalle kesäkukat ja lopulta suoramyynti omilla ja muiden harkituilla ideoilla.

Miksi Teidät valittiin Kuukauden Yrittäjäksi?

Ehkäpä pitkä ja joskus kivinenkin tie tuli ansioksi Kuukauden Yritystä haettaessa.

Tulevaisuus?

Tulevaisuus on vanhan korjaamista, pilkahdus valoa ja kasvun ihme.

Kenet olette valinneet seuraavaksi Kangasalan kuukauden yrittäjäksi ja miksi?

Valintamme seuraavan kuukauden yrittäjäksi on Ilkon Kukka. Paljon on sortuneita kauppoja nähty, mutta Ilkon Kukka kunniakkaasti pysyy vielä pystyssä. 


Päivitys 11.1.2024: Nihtilän Puutarha on tällä hetkellä tilapäisesti suljettu. 

Nihtilän Puutarhan verkkosivut