Syyskuun Kangasalan Yrittäjä 2022

Heikki Ahopelto, Rakovalkeat

Kuka olet?
Olen Heikki Ahopelto, 50-vuotias kangasalalainen perheenisä ja yrittäjä.

Yritys ja sen tarina?
Yritys on ollut olemassa jo 15 vuotta. Perustin sen keittiömestariaikoinani kyytönmaitojuustojen valmistamista ja valmistuttamista varten. Kaikki toiminta on alusta saakka liittynyt tavalla tai toisella ruokaan. Nykyisin yrityksen toimintaan kuuluu myös monipuoliset luonto- ja eräpalvelut.

Miksi sinut valittiin Kuukauden yrittäjäksi?
Kukkivien Titta ja Pia löysivät luonto- ja eräpalveluni netistä. Suunnittelimme ja toteutimme yhdessä mukavan parin päivän luontoretken heidän yrityksensä henkilökunnalle. Ehkä tällaiselle räätälöidylle palvelulle on tarvetta. Yleisellä tasolla – kuten Titta ja Pia valintaperusteluissaan totesivatkin – en ole koskaan jäänyt tuleen makaamaan. Pyrin tekemään itselleni mieluisia ja tärkeitä asioita myös työkseni. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Tulevaisuus?
Tulen jatkossa suuntautumaan omassa toiminnassani yhä enemmän luonto- ja eräpalveluihin niissäkään hyvää ja ravitsevaa ruokaa unohtamatta. Eli pyrin yhdistämään aikaisemman ammattini ja pitkäaikaisen harrastukseni mahdollisimman kestävällä, kivalla ja mielenkiintoisella tavalla. Isommassa kuvassa mukaan tulee aikanaan myös Kisarannan saunakyläprojekti, johon tällaiset aktiviteetit ja palvelut tuovat hienon ja kaivatun lisän.

Kenet olette valinneet seuraavaksi Kangasalan Kuukauden Yrittäjäksi ja miksi?
Aseman Pyörähuollon Jussi Rossin. Kangasalla on pyöräilijöillä hyvä tilanne, kun on sekä Move&Go myymässä pyöriä että Aseman Pyörähuolto korjaamassa. Jussin palvelu on ammattimaista ja osaavaa. Kevään huoltoruuhkatkin ovat vältettävissä olemalla ajoissa liikkeellä.


Yhteystiedot löytyvät heidän verkkosivuilta

FacebookInstagram