Huhtikuun Kangasalan Yrittäjä 2023

Jukka Hietanen, JTH-Tekniikka

Kuka olet?

Olen Jukka Hietanen ja toimin  maanrakennusalan yrittäjänä Kangasalalla.  Työt löytyvät Tampereelta ja sen ympäristökunnista. Pääasiallinen työnkuva muutamana viime vuotena on ollut maakaapelointi eri sähköverkon haltijoille.

Yritys  ja sen tarina?

Maaseudulta kotoisin olevana koneyrittäminen oli jotenkin luonnollinen jatkumo sille, kun koko ikänsä on ollut koneiden kanssa tekemisissä töiden sekä harrastusten kautta.  Ensin metalliteollisuudessa asennustöissä satamakoneiden parissa ja siinä samalla sivussa maaseudun koneiden kanssa. Metalliteollisuuden siirtyessä 2010-luvulla halpatuotantomaihin Puolaan ja Kiinaan oli sopiva hetki ajatella tulevaisuutta ja alkaa haaveilemaan yrittäjän urasta. 

Muutaman hetken asiaa tarkasteltuani sattui tulemaan tilanteeni tietävältä  taholta työtarjous josta ei voinut kieltäytyä, joten JTH-Tekniikka näki päivänvalon. Ensin oli katuvalo- ja sähkökaapelisaneerauksia Tampereelle, sen jälkeen kerrostalojen ns. ympärikaivuita ja pihatöitä. Viimeiset 4 vuotta maakaapelointia on ollut pääasiassa Tampereella, mutta myös ympäristökunnissa. Talvet tietenkin kuluvat lumitöissä eri tiekunnille.

Miksi Sinut valittiin kuukauden yrittäjäksi?

Valinnan tehneen Harri Antinahon kanssa olemme olleet  ns. entisessä elämässä työkavereita. Jo silloin keskustelimme (ja joskus myös nauroimme vedet silmissä ) silloisen työn ongelmista ja niiden ratkaisuista. Nykyisten haasteiden ratkomista olemme jatkamaan koneyrittäjän näkökulmasta, vaikkakin täysin eri töitä tehden. Valinnan kriteeriksi luulisin muodostuneen samanlaisen sitkeyden kuin valinnan tehneellä.

Tulevaisuus?

Jos joku on varma niin se, että töitä riittää tekevälle, koska tekijät vähenevät.

Tulevaisuudessa on paljon kysymysmerkkejä jo pelkästään koneiden käyttämän energian takia. Kustannustaso on karkaamassa juuri tällä hetkellä käsistä käytön sekä ylläpidon ja uusien koneiden osalta. Koneita vaaditaan päästöttömiksi, joten niiden uusimissykli lyhenee vaikka niitä pitäisi käyttää pidempään, jotta kustannusten kanssa pärjäisi paremmin.

Kenet olet valinnut seuraavaksi Kangasalan kuukauden yrittäjäksi ja miksi?

Toukokuun yrittäjäksi olen yhteistyön merkeissä valinnut Markus Pyhälän  /  Ajarmatic O Markus saneeraa vanhaa rakennusta ja huoneistoa ja rakentaa uutta.


Yhteystiedot:

Jukka Hietanen, JTH-Tekniikka

Puhelin: 040 506 4666

Osoite: Hietasentie 105, 36270 Kangasala 

FacebookInstagram