Marraskuun Kangasalan Yrittäjä 2022

Arsi Timonen, Rengas AT

Kuka olet?
Olen Arsi Timonen, 46-vuotias Kangasalla asuva ja toimiva yrittäjä.

Yritys ja sen tarina?
Perustin Kangasalan Rengas-AT Oy -nimisen yrityksen vuonna 2009 aikaisemman rengasliikkeen tiloihin. Toimimme vuoden 2021 alkuun saakka franchise-yrittäjänä Euromaster-ketjussa. Osan ajasta yrityksellä oli saman ketjun toimipisteet myös Nokialla ja Sastamalassa, mutta niistä luovuttiin jo aikaisemmin. Helmikuussa 2021 aloitimme Mäkirinteentiellä uusissa tiloissa ja samalla ketjuvalinnoiksi osuivat renkaissa RengasCenter ja huoltopuolella Mekonomen Autohuolto. Uusissa tiloissa olemme pystyneet palvelemaan asiakkaitamme huomattavasti monipuolisemmin ja joustavammin. Lisäksi kapasiteettimme esimerkiksi rengassesongin aikaan on kasvanut huomattavasti eli renkaanvaihtoaikoja on löytynyt huomattavasti paremmin. Yritys työllistää tällä hetkellä itseni lisäksi kolme henkilöä vakituisesti sekä yhdestä kahteen tarvittaessa työhön tulevaa henkilöä.

Miksi sinut valittiin Kuukauden yrittäjäksi?
Asiakkaan tarpeiden ja tilanteen huomioiminen on ollut aina palvelumme perusta. Asiakkaan mielenrauha on meille tärkeää. Tämä periaate ja asiakkaan kanssa asioista sopiminen sekä tiedottaminen on synnyttänyt luottamuksellisia suhteita.

Tulevaisuus?
Pyrimme jatkamaan strategiamme mukaista kasvua, vaikka helppoa ei ole missään tapauksessa varsinkaan tänä vuonna ollut. Myynnin ennustaminen edes muutamaa viikkoa eteenpäin tuntuu olemaan todella haastavaa tällä hetkellä. Tarkoitus olisi laajentaa raskaan kaluston palveluitamme, mutta se vaatii aikaa sekä lisää ammattilaisia asennuspuolelle.

Kenet olet valinnut seuraavaksi Kangasalan Kuukauden Yrittäjäksi ja miksi?
Olen valinnut Sami Oksasen Virolan Puutarhalta. Yrityksen vuosikymmenten toimintaan kuuluu paljon uraauurtavaa kehitystyötä ja edelleen siellä pysytään tilanteen mukaan ”ajan hermolla”.


Päivitys 11.1.2024: Kangasalan Rengas-AT meni konkurssiin vuoden 2023 alussa. 

FacebookInstagram