Joulukuun Kangasalan Yrittäjä 2022

Sami Oksanen, Virolan Puutarha

Kuka olet?
Olen Sami Oksanen, 48-vuotias kauppapuutarhuri kolmannessa polvessa.

Yritys ja sen tarina?
Virolan Puutarhan perustivat isoisäni Mauno Oksanen sisaruksineen vuonna 1930. Vuodesta 1977 puutarhaa piti isäni Timo Oksanen ja itse olen aloittanut vuonna 2010. Alkuun puutarhalla viljeltiin tomaattia ja kurkkua muutamassa kasvihuoneessa. 1980-luvulla tuotanto vaihtui ruukkusalaattiin ja muihin ruukkuvihanneksiin. Isäni Timo Oksanen on ollut monella tavalla uranuurtaja Suomen kasvihuonealalla.

Miksi sinut valittiin Kuukauden yrittäjäksi?
Olen ollut marraskuun yrittäjän Arsi Timosen asiakkaana alusta alkaen ja yhteistyö on sujunut hienosti. Puutarhan koneisiin on Arsilta aina löytynyt haasteellisimmatkin renkaat.

Tulevaisuus?
Juuri nyt kasvihuonealalla riittää haasteita ja tulevaisuus näyttää aika sumuiselta. Pitää katsoa kuitenkin pidemmällä tähtäimellä ja luottaa siihen, että puhtaita kotimaisia vihanneksia halutaan syödä aina.

Kenet olet valinnut seuraavaksi Kangasalan Kuukauden Yrittäjäksi ja miksi?
Seuraavaksi kuukauden yrittäjäksi olen valinnut Tero Honkasen, Rakennustyö Honkanen Oy. Tero tekee laadukasta rakennus- ja remontointityötä monipuolisesti ja luotettavasti. 


Katso tästä verkkosivut

FacebookInstagram